ANNA-LEENA RIEKKOLALLE POTKUNYRKKEILYN MUSTA VYÖ


Hämeenlinnalaista Kushin-Kan ry:tä edustava Anna-Leena Riekkola on suorittanut potkunyrkkeilyn 1. danin eli mustan vyön vyöarvon. Vyökoe pidettiin lauantaina 3.8.02 Turussa kansainvälisen kesäleirin yhteydessä. Riekkola on tiettävästi Suomessa ensimmäinen henkilö, jolla on mustan vyön arvot kolmessa eri kamppailulajissa, karatessa (2.dan), ju-jutsussa (1.dan) ja potkunyrkkeilyssä (1.dan).

Anna-Leena on ollut myös menestyvä kilpailija useammassakin kamppailulajissa. Hänellä on karatesta kolme henkilökohtaista ja kaksi joukkue-SM-kultaa, sekä nyrkkeilyn SM-kultaa vuosilta 1995, 1996 ja 1998. Potkunyrkkeilyssä sekä ju-jutsussa on myöskin kultaiset SM- mitalit. Näiden lisäksi häneltä löytyy palkintokaapista useita himmeämpiä PM- ja SM-tason mitaleita yhteensä 27.

Hämeenlinnan Kushin-Kan ry:ssä aktiivisesti harjoittelevia mustavöisiä harrastajia on yhteensä 10 kappaletta. Kolmella henkilöllä on dan-arvot sekä karatesta että ju-jutsusta. Ylimmät vyöarvot ovat karaten maailmanmestari Sari Laine 4. dan ja Jari Nieminen, niin ikään karaten 4. dan.

Vyöarvo on teknisen taidon mittari

Monissa itämaisissa lajeissa käytössä oleva vyöarvojärjestelmä kuvaa ennen kaikkea haltijansa teknistä osaamista. Vyöarvot myönnetään pääsääntöisesti testi- eli graduontitilaisuudessa, jossa kokelas esittää kyseisen vyöarvon edellyttämät tekniikat. Paitsi teknisiä suorituksia, varsinkin ylemmissä vyöarvoissa kokelas joutuu esittämään myös käytännön osaamista ottelemalla. Budolajeissa musta vyö, eli 1. dan-arvo on ensimmäinen ns. opettaja-aste, jolloin myös alempien vyöarvojen opettaminen ja harjoitusten ohjaaminen on yksi kriteeri dan-arvon saamiseksi. Mustan vyön saaminen kestää pääsääntöisesti useita vuosia ja vaatii pitkäjänteistä harjoittelua.

Tämänkertainen potkunyrkkeilyn vyökoe kesti mustan vyön kokelaiden osalta 3 ja ½ tuntia. Kokeessa suoritettiin ensin tekniikkaosioita ilman vastustajaa, sitten erilaisia paritekniikoita, jonka jälkeen kokelaat ottelivat täydellä kontaktilla 20 kahden minuutin mittaista erää. Tämän jälkeen testattiin vielä hyppypotkut ja erilaiset potkukombinaatiot samalla jalalla, sekä erilaisia kovia kaatumistekniikoita ja heittoja.