WAKO:n potkunyrkkeilyn MM-kilpailut, Ranska 21.-26.10


Hämeensanomien artikkelit Pitkäsen otteluista löydät täältä sekä täältä.


Tämän vuotiset WAKO:n potkunyrkkeilyn MM-kilpailut käytiin Ranskassa 21-26.10. Kisat käytiin Pariisissa Marcelo Cerdan Sports Hall:ssa. Kisoihin osallistui yhteensä 760 ottelijaa 58:sta eri valtiosta. Suomesta maailmanmestaruuskilpailuihin osallistui 7 ottelijaa - viisi Vantaalta, yksi Hämeenlinnasta ja yksi Kuopiosta. Joukkueen valmentajina toimivat Pasi Rantala(päävalmentaja) ja Harri Valkama.

Joukkueen kokoon nähden saavutettu tulos oli vähintäänkin loistava yksi maailmanmestaruus, yksi kolmas sija ja 3 viidettä sijaa. Pienellä onnella tulos olisi voinut olla vieläkin parempi niin lähellä kaksi tyttöä, Annika Pitkänen ja Anne Katas, oli mitallisijaa. Maailmanmestaruuden saavutti Vantaan Jere Reinikainen alle 67kg sarjassa ja pronssia sai saman kaupungin Marjut Lappalainen alle 70kg sarjassa.

Annika Pitkäsen MM depyytti sujui kovassa alle 52kg sarjassa loistavasti, jättipotti oli todella lähellä. Jo nyt saavutettu tulos kertoo Hämeenlinnalaisen tasosta maailmalla. Pitkäsen sarjassa olivat mukana kaikki viimeisten MM- ja EM-kisojen mitalistit. Arvonnassa Annikan kohdalle osui ehdottomasti kovin lohko, mutta toisaalta siinä oli helppo mitata oma tasonsa.

Ensimmäisessä ottelussa Pitkänen sai vastaansa Maris Joeveerin(EST). Vastustaja oli Annikaa päätä pidempi, erittäin hyvin liikkuva ja monipuolisen tekniikka valikoiman omaava ottelija. Härkämäisen vahva Hämeenlinnalainen totutteli ensimmäisen erän MM-kisojen tunnelmaan tarkkaillen vastustajansa ottelutyyliä. Kahdessa viimeisessä erässä Pitkänen päästi itsensä irti ja sarjassaan maailmankin mittapuun mukaan yhtenä kovalyöntisimpänä ottelijana hän hoiti ottelun tyylikkäästi voittaen 3-0.

Seuraavalla kierroksella Annikaa vastaan asettui hallitseva Maailman- ja Euroopanmestari Venäjän Oxana Vasilieva, joten vastassa oli maailman paras naispotkunyrkkeilijä naisten alle 52kg sarjassa. Ottelun ensimmäinen erä oli tarkkaa ja varovaista tuntuman hakua kokeneemman Venäläisen hienokseltaan hallitessa. Toisessa erässä Annika alkoi pikkuhiljaa lämmetä ja vahvat lyönnit löysivät tiensä läpi Vasilievan suojauksen. Kolmannessa erässä Annika antoi sitten tulla täydeltä laidalta ja voitti erän suvereenisti. Ottelun tulos 2-1 kertoo siitä, että jos Annikan kiri olisi alkanut vähän aikaisemmin olisi Suomella tällä hetkellä yksi mitalisti enemmän. Ensi vuoden EM-kisoissa Annikalla on mahdollisuus korjata tilanne. Pitkänen oli ainoa venäläisen, joka voitti lopulta myös tänä vunna mestaruuden, vastustajista joka pystyi tasapäiseen kamppailuun mestarin kanssa.

Seuraavan kerran Annika Pitkänen nousee kehään 15.11 Järvenpäässä jolloin hän kohtaa uransa toisessa ammattilaisottelussa Saksan Anne Noackin sarjassa alle 52.2kg. Ottelun kestoksi on suunniteltu seitsemän kahden minuutin erää.

MM-kisa terveisin Harri Valkama


Annika valmiina MM-depyyttiin.

Annika keskityy toiseen matsiin.


Ensimmäinen voitto MM-kisoissa.

Tiukka 2-1 tappio maailmanmestarille.